Vanhimmat tunnetut tatuoinnit ovat yli 5 000 vuoden takaa: jäätikkömuumio Ötzillä oli jo noin vuonna 3230 eaa. yhteensä 61 tatuointia, ja Gebeleinin egyptiläismuumioissa on ihomerkintöjä, jotka nykyisen tutkimustiedon mukaan ajoittuvat jopa hieman tätä vanhemmiksi. Löydöt ovat peräisin maailman eri osista, eikä niiden välillä ole havaittavissa yhteyksiä. Tämä viittaa siihen, että tatuointien tekeminen kehittyi itsenäisesti useissa varhaisissa kulttuureissa sen sijaan, että tapa olisi levinnyt yhdestä alkulähteestä. Kun seuraa aikajanaa vanhimmista löydöistä malleihin, joita voi nykyään kokeilla sitoumuksetta, saa selkeämmän kuvan siitä, kuinka pitkään ihmiset ovat viestineet iholle tehtyjen kuvien avulla – pysyvästi ja väliaikaisesti.
Lyhyesti:
- Vanhin varmasti ajoitettu tatuointi on jäätikkömuumio Ötzillä noin vuodelta 3230 eaa. Gebeleinin egyptiläismuumioissa on kuitenkin mahdollisesti vielä vanhempia, esittäviä aiheita noin vuodelta 3400 eaa.
- Sana ”tattoo” tulee polynesialaisesta sanasta ”tatau” ja päätyi eurooppalaisiin kieliin vasta 1700-luvulla kapteeni Cookin Tyynenmeren-matkojen myötä.
- Māorien Tā Moko liittyy yhä läheisesti syntyperään ja yhteiskunnalliseen asemaan. Sillä on oma tekniikkansa ja symboliikkansa, jotka eroavat selvästi muista tatuointiperinteistä.
- Väliaikainen ihotaide, kuten hennakoristelu, on todistettavasti yhtä vanhaa kuin pysyvät tatuoinnit, ja se on ollut osa juhlia ja elämän merkkipaaluja jo vuosituhansien ajan.
Vanhin tunnettu tatuointi: Ötzi ja Hauslabjochin jäämuumio
Kun noin 5 300 vuotta vanha jäätikkömuumio Ötzi löydettiin Ötztalin Alpeilta vuonna 1991, hänen ihossaan havaittiin poikkeuksellisen laaja kuviointi: yhteensä 61 tatuointia, jotka ajoitetaan noin vuoteen 3230 eaa. (lähde: Ötzi – Wikipedia). Toisin kuin kehon koristelulta voisi ehkä odottaa, merkit eivät ole selvästi näkyvillä paikoilla. Niitä on ennen kaikkea jaloissa, selkärangan alaosan molemmin puolin sekä ristinmuotoisena merkkinä oikean polven takana ja oikeassa nilkassa.
Ne tehtiin luultavasti pistämällä ihoon luukärjellä tai kuparipiikillä, jolloin tulisijasta peräisin oleva nokipohjainen pigmentti pääsi ihon sisään. Merkkien sijainti on erityisen valaiseva: monet niistä osuvat yhteen niiden kehonkohtien kanssa, joissa Ötzillä oli ikään tai rasitukseen liittyvää nivelten kulumista. Tämä herätti ajatuksen, että tatuoinneilla saattoi olla kipua lievittävä vaikutus – ehkä ne toimivat varhaisena akupunktion tai akupainannan muotona eivätkä olleet pelkkää koristelua. Kyseessä on löytöpaikkaan perustuva tieteellinen tulkinta, ei varmistettu tosiasia. Toistaiseksi ei ole lopullista vastausta siihen, miksi juuri nämä kohdat valittiin.
Vielä vanhempia? Gebeleinin muumiot ja varhaisimmat esittävät tatuoinnit
Ötzi on varhaisista löydöistä parhaiten tutkittu, mutta ei välttämättä vanhin. Kahdella Gebeleinista löydetyllä, Egyptin varhaisdynastiselta ajalta peräisin olevalla muumiolla, jotka tunnetaan British Museumissa numeroilla EA 32751 ja EA 32752, on tatuointeja, joiden arvioidaan olevan noin vuodelta 3400 eaa. (lähde: Gebelein predynastic mummies – Wikipedia). Ne saattavat siis olla joitakin vuosisatoja Ötzin merkkejä vanhempia. Aihekuviot havaittiin vasta sen jälkeen, kun Journal of Archaeological Science -lehdessä vuonna 2018 julkaistut infrapunakuvat toivat esiin tummuneessa ihossa näkyvät esittävät kuviot. Nykyisen tutkimustiedon mukaan ne kuuluvat varhaisimpiin tunnettuihin ihmisen iholla säilyneisiin kuvallisiin eli muuhun kuin pelkästään viivoista koostuviin tatuointeihin. Jos vanhempia löytöjä kuvataan tulevaisuudessa, tämä luokittelu muuttuu.
Ötzi ja Gebeleinin löydöt osoittavat yhdessä jotakin, mikä pätee koko tatuointien historiaan: tatuointien jälkiä on löydetty muumioituneista jäännöksistä eri puolilta maailmaa Egyptistä osiin Aasiaa ja Amerikan alkuperäiskulttuureihin (lähde: Tattoo – Wikipedia). Tämä tukee käsitystä, että käytäntö syntyi itsenäisesti useissa paikoissa sen sijaan, että se olisi levinnyt maailmalle yhdestä alkulähteestä.
Mistä sana ”tattoo” tulee: ”tatausta” kapteeni Cookiin
Käytäntö on ikivanha, mutta sana, jota siitä nykyään käytämme, on siihen verrattuna nuori. ”Tattoo” juontuu samoalaisesta eli polynesialaisesta sanasta ”tatau”, joka tarkoittaa suunnilleen ”lyödä” tai ”hakkaamalla tehdä” ja kuvasi alun perin perinteistä tekniikkaa, jolla väri vietiin ihoon (lähde: Tattoo – Wikipedia). Sana tuli länsimaisiin kieliin vasta vuodesta 1768 alkaen kapteeni James Cookin Tyynenmeren-matkojen myötä: miehistön jäsenet, heidän joukossaan kasvitieteilijä Joseph Banks, palasivat Englantiin mukanaan sekä sana että omat tatuointinsa.
Tämä tarkoittaa, että nykyään maailmanlaajuisesti käytössä oleva sana on verrattain uusi, 1700-luvulta lainattu sana, vaikka itse käytäntö, kuten edeltävistä osioista käy ilmi, on tuhansia vuosia vanhempi. Jos mietit, miksi tatuoinnit olivat Euroopassa pitkään vain marginaalinen ilmiö, tämä käytännön ja sanan välissä oleva ajallinen kuilu selittää asiaa ainakin osittain.
Enemmän kuin koristelua: Tā Moko ja tatuointien merkitys māorien keskuudessa
Tā Moko, māorien perinteinen tatuointitaide Aotearoa-Uudessa-Seelannissa, osoittaa, kuinka eri tavoin tatuointien merkitys voi vaihdella kulttuurista toiseen. Tā Moko liittyy läheisesti mana-arvoon eli arvostukseen ja hengelliseen asemaan sekä omaan sukulinjaan. Moko-tatuoinnin saaminen merkitsi perinteisesti siirtymistä lapsuudesta aikuisuuteen, ja siihen liittyi omia rituaaleja (lähde: Tā moko – Wikipedia). Tekniikaltaan Tā Moko eroaa selvästi muista tässä artikkelissa kuvatuista tatuointiperinteistä: ihoa ei pistelty, vaan siihen kaiverrettiin uhi-taltalla, joka oli valmistettu muun muassa albatrossin luusta. Näin ihon pinnasta tuli sileän sijaan uurteinen.
Myös tatuointien sijoittelussa noudatettiin perinteisesti selkeitä sukupuoleen perustuvia sääntöjä: miehet kantoivat moko-tatuointeja yleensä kasvoissa, pakaroissa ja reisissä, naiset ennen kaikkea huulissa ja leuassa. Tā Moko on esimerkki siitä, miten tatuoinnit tekevät joissakin kulttuureissa näkyväksi identiteetin, syntyperän ja yhteiskunnallisen aseman sen sijaan, että ne olisivat pelkkää koristelua. Tätä kontekstia tulee kunnioittaa, eikä sitä pidä typistää vaihdettavaksi kuvioksi. Jos olet kiinnostunut myös tatuointien uskonnollisesta puolesta, esimerkiksi islamissa, löydät aiheesta oman katsauksensa artikkelistamme, jossa käsitellään islaminoppineiden näkemyksiä tatuoinneista.
Aina myös väliaikaisia: henna ja muu väliaikainen ihotaide
Tatuoinnit eivät ole ainoa tapa, jolla ihmiset ovat tehneet kuvia iholleen vuosituhansien ajan. Hennaa on käytetty jo muinaisista ajoista lähtien ihon, hiusten ja kynsien väliaikaiseen värjäämiseen Egyptissä, Lähi-idässä ja Intian niemimaalla. Noin vuodelta 1680 eaa. peräisin olevissa seinämaalauksissa näkyy jo hennalla värjättyjä käsiä (lähde: Henna – Wikipedia). Henna liittyy perinteisesti yhä suuriin elämän merkkipaaluihin, kuten häihin, sekä juhlapäiviin, kuten eidiin ja diwaliin.
Tatuoinnista poiketen henna haalistuu itsestään: ihon luonnollisen uusiutumisen ansiosta väri haalistuu tavallisesti yhden tai kolmen viikon kuluessa. Tämä on tärkeää koko ihotaiteen historian kannalta: ihmiset ovat aina valinneet pysyvän ja väliaikaisen ihotaiteen välillä tilanteen mukaan. Kyse ei ole joko-tai-asetelmasta, joka olisi syntynyt vasta nykyaikaisten tuotteiden myötä. Jos haluat vertailla suoraan hennaa ja nykyaikaisia väliaikaisia tatuointeja, erot käydään yksityiskohtaisesti läpi väliaikaisten tatuointien ja hennan vertailussamme.
Rituaalista kokeilemiseen: siirtotatuoinnit ja puolipysyvät tatuoinnit nykyään
Vartalomaalausten, hennan ja pysyvien tatuointien pitkä historia osoittaa ennen kaikkea yhden asian: historian saatossa on aina ollut välimaasto vaihtoehtojen ”ei mitään” ja ”ikuisesti” välillä. Nykyaikaiset siirtotatuoinnit ja puolipysyvät tatuoinnit täyttävät juuri tämän välimaaston, mutta niillä on tarkasti rajattu tarkoitus: niiden avulla näkee, miltä kuvio, koko tai sijoittelu omalla iholla näyttää, ennen kuin mitään päätöstä on edes tehty. Kerromme yksityiskohtaisesti puolipysyviä tatuointeja käsittelevässä oppaassamme, miten puolipysyvät tatuoinnit eroavat teknisesti perinteisistä siirtotatuoinneista.
On tärkeää muistaa historiasta käyvä raja: väliaikainen tai puolipysyvä kuvio näyttää vain kuvion, koon ja sijoittelun. Se ei kerro, miltä pysyvä tatuointi tuntuu, miten se paranee tai miltä se näyttää tarkalleen vuosien päästä; siihen tarvittaisiin aito, pysyvä tatuointi. Jos olet kiinnostunut henkilökohtaisesti merkityksellisestä symbolista, kuten ihmiset jo vuosituhansia sitten, nykyisestä mallistosta löytyy esimerkiksi suojeluun ja uskoon liittyvä aihe tai kompassi – esimerkkejä siitä, miten merkityksellisiä kuvallisia symboleja voi nykyään kokeilla sitoumuksetta.
Jos tämän historiakatsauksen jälkeen mietit ensimmäisen pysyvän tatuointisi ottamista, kannattaa ensin tutustua ensimmäistä tatuointia käsittelevään oppaaseemme, joka auttaa aiheen ja sijoittelun valinnassa. Jos taas kokonaisen tatuointisarjan kokoaminen saa sinut pohtimaan, miksi jotkut vannovat parittoman määrän kuvioita nimeen, löydät taustatietoa aiheesta artikkelistamme, joka käsittelee parittomaan tatuointimäärään liittyvää taikauskoa.
Yhteenveto: yhtenäinen jatkumo Ötzistä siirtotatuointiin
Ötzin 61 merkinnästä Gebeleinin muumioiden esittäviin kuvioihin ja polynesialaiseen sanan alkuperään sekä Tā Mokoon ja hennaan kulkee katkeamaton jatkumo: ihmiset ovat käyttäneet ihoaan jo yli 5 000 vuoden ajan tehdäkseen näkyväksi merkityksiä, yhteenkuuluvuutta tai tärkeän hetken elämässään – niin pysyvästi kuin väliaikaisestikin. Nykyinen mahdollisuus kokeilla mallia ensin sitoumuksetta väliaikaisten tatuointien mallistosta ei siis katkaise tätä historiaa, vaan on sen tuorein vaihe.
