Riimutatuointi ei ole Saksassa lähtökohtaisesti kielletty, eikä kotka-aihekaan automaattisesti tee tatuoinnista rikosta. Saksan rikoslain (StGB) 86 a §:n mukaan rangaistavaa on ainoastaan sellaisten järjestöjen tunnusten käyttö, jotka on luokiteltu perustuslain vastaisiksi tai kielletyiksi – ei kuvakategoria, kuten ”riimu” tai ”kotka”, sinänsä. Jos olet kiinnostunut Vegvísiristä, Valknutista tai täydellisistä riimuaakkosista, olet yleensä kaukana niistä harvoista merkeistä, joita laki todella koskee. Tässä artikkelissa selitetään, mitä Saksan rikoslain 86 a § kattaa, mitkä symbolit ovat oikeasti riskialttiita ja miksi yleiset pohjoismaiset aiheet ovat tavallisesti harmittomia. Artikkeli ei korvaa tapauskohtaista oikeudellista neuvontaa.
- Laki kohdistuu järjestöihin, ei kuva-aiheisiin: Saksan rikoslain 86 a § kieltää tiettyjen kiellettyjen ryhmien tunnukset, ei riimuja tai kotkia kategoriana.
- Kolme symbolia, joihin liittyy todellinen riski: susikoukku, SS:n muokkaama Othalan riimu ja ”Musta aurinko” luokitellaan tuomioistuimissa säännöllisesti tunnuksiksi.
- Liittovaltion kotka on ongelmaton: Se erotettiin tietoisesti myöhemmästä hakaristillä varustetusta valtakunnankotkasta vuonna 1919, ja se on nykyinen, rajoituksetta sallittu valtiollinen symboli.
- Vegvísirillä, Valknutilla ja riimuaakkosilla on oma historiansa: Niiden juuret ulottuvat islantilaiseen kansanmagiaan ja viikinkiajan historialliseen kirjoitusjärjestelmään, eikä niillä ole yhteyttä natsisymboliikkaan.
Mitä Saksan rikoslain 86 a § todella kieltää
Saksan rikoslain 86 a §:ssä säädetään rangaistavaksi perustuslain vastaisten ja terrorististen järjestöjen tunnusten levittäminen tai julkinen käyttö. Tällaisia tunnuksia ovat liput, merkit, univormun osat, iskulauseet, tervehdykset ja merkit, jotka muistuttavat tällaista tunnusta sekaannuttavan paljon. Rikkomuksesta voi seurata enintään kolmen vuoden vankeusrangaistus tai sakko (lähde: Saksan rikoslain 86 a §, gesetze-im-internet.de).
Ratkaisevaa on, mihin laki perustuu: Saksan rikoslain 86 §:ssä mainitun, kielletyn tai perustuslain vastaiseksi julistetun järjestön konkreettiseen tunnukseen. Riimu ei kirjoitusmerkkinä ole järjestön tunnus, eikä kotka ole sellainen heraldisena kuva-aiheena – rikos syntyy vasta, kun merkki todella yhdistetään tiettyyn ryhmään tai se muistuttaa sen tunnusta sekaannuttavan paljon. Tämä ero selittää, miksi seuraavissa osioissa ei käsitellä ”riimuja” tai ”kotkia” yleisesti, vaan yksittäisiä, nimeltä mainittuja merkkejä.
Rajatapauksista päättävät viime kädessä tuomioistuimet tapauskohtaisesti: ne arvioivat, millainen merkki on, missä yhteydessä sitä esitetään ja onko se vaarassa sekoittua tosiasiassa kiellettyyn tunnukseen. Tämä artikkeli tarjoaa aiheeseen historiallisen ja oikeudellisen taustan, mutta ei korvaa asianajajan arviota yksittäisessä tapauksessa.
Mitkä riimu- ja viikinkisymbolit ovat oikeasti riskialttiita
Susikoukku oli alun perin keskiaikainen susiansa, ja sellaisena se päätyi lukuisiin kaupunkien ja sukujen vaakunoihin. Natsi-Saksassa useat SS-divisioonat, muun muassa ”Das Reich” -divisioona, ottivat susikoukun joukko-osastonsa tunnukseksi, ja äärioikeistolaiset ryhmät ottivat merkin myöhemmin uudelleen käyttöön. Siksi tuomioistuimet luokittelevat susikoukun enimmäkseen Saksan rikoslain 86 a §:ssä tarkoitetuksi rangaistavaksi tunnukseksi (lähde: Susikoukku, Wikipedia). Brandenburgissa sijaitseva ylempi alueellinen tuomioistuin on kuitenkin tunnustanut, että sama muoto on edelleen hyväksyttävä myös kuntien vaakunoissa ja Saksan asevoimissa – myös tässä arviointi riippuu siis siitä konkreettisesta asiayhteydestä, jossa merkki esiintyy.
Othalan riimu, vanhemman futharkin 24. ja viimeinen kirjain, tarkoittaa alun perin ”perittyä omaisuutta” ja kuuluu tavanomaiseen historialliseen riimusarjaan. Ongelmallinen ei ole itse riimu, vaan sen SS:n muokkaama versio, jonka SS:n rotu- ja asutusvirasto kehitti tunnukseksi järjestöille, kuten Hitler-Jugendille ja 7. SS-vuoristodivisioonalle. Rangaistavuus liittyy näiden tiettyjen järjestöjen tunnukseen, ei historialliseen riimuun sinänsä (lähde: Othalan riimu, Wikipedia).
”Musta aurinko” (jota kutsutaan myös aurinkopyöräksi) perustuu lattiaornamenttiin, joka tehtiin SS:n Wewelsburgin linnassa vuosina 1938–1943. 1990-luvulta alkaen se levisi uusnatsistisissa ja oikeistolaisissa esoteerisissa piireissä hakaristin korvaavana symbolina (lähde: Musta aurinko, Wikipedia). Historiansa vuoksi se kuuluu merkkeihin, joiden tatuoiminen herättää vakavia oikeudellisia kysymyksiä, vaikka kyseessä ei muodollisesti olisikaan hakaristi.
Miksi ”samanlaiseen” symbolin ääriviivaan voidaan suhtautua eri tavoin
Kaikissa kolmessa esimerkissä toistuu sama kaava: muoto oli olemassa jo ennen natsiaikaa, tietty järjestö otti sen käyttöön tunnuksenaan tai muokkasi sitä tähän tarkoitukseen, ja juuri tämä yhteys järjestöön tekee sen käytöstä rangaistavaa Saksan rikoslain 86 a §:n nojalla – ei itse geometrinen muoto. Siksi susikoukku voi olla sallittu kaupungin vaakunassa mutta ei samana muotona tunnuksessa, joka esiintyy selvästi äärioikeistolaisessa yhteydessä. Samasta syystä laissa erotetaan historiallinen Othalan riimu sen SS-versiosta. Tatuointiluonnoksen arvioinnissa ratkaisevaa on siis se, mikä konkreettinen merkki on kyseessä ja mihin sen alkuperä ja käyttö liittyvät, ei pelkästään se, miltä valmis kuva näyttää.
Valtakunnankotka, liittovaltion kotka ja ratkaiseva ero niiden välillä
Kotkan käyttö hallitsijan symbolina ulottuu aina Rooman legioonien sotamerkkeihin asti, ja kotka on sittemmin esiintynyt Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan, Saksan keisarikunnan ja Weimarin tasavallan vaakunoissa kauan ennen natsismin syntyä. Kotka on siis historiallisesti laajasti käytetty heraldisen taiteen aihe, ei yksittäisen järjestön tunnus.
Vuonna 1935 natsivaltio määräsi käyttöön oman valtakunnankotkansa, jossa kotka yhdistettiin tammenlehväseppeleessä olevaan hakaristiin. Juuri kotkan ja hakaristin yhdistelmä tekee merkistä Saksan rikoslain 86 a §:ssä tarkoitetun tunnuksen, ei kotka yksinään (lähde: Valtakunnankotka, Wikipedia).
Nykyinen liittovaltion kotka suunniteltiin jo vuonna 1919 tietoisesti erottumaan selvästi vanhemmasta monarkkisesta valtakunnankotkasta, ja se kehittyi itsenäisesti natsiajan valtakunnankotkasta. Yksinkertaisena heraldisena kotkana ilman hakaristiä se on Saksan liittotasavallan nykyinen valtiollinen symboli, jonka käyttöä ei ole oikeudellisesti rajoitettu. Kysymykset ”saksalaisesta kotkasta” tai ”liittovaltion kotkasta tatuointina” koskevat siis kuva-aihetta, joka eroaa selvästi natsiajan kotkan ja hakaristin yhdistelmästä.
Miksi Vegvísir, Valknut ja riimuaakkoset ovat yleensä harmittomia
Vegvísir on islantilainen galdrastafur (taikasauva), joka dokumentoitiin ensimmäisen kerran Huld-käsikirjoituksessa vuonna 1860 ja jonka oli tarkoitus auttaa matkaajaa olemaan eksymättä myrskyssä. Merkin tunnetulla historiallisella taustalla ei ole yhteyttä natsisymboliikkaan (lähde: Vegvísir, Wikipedia). Valikoiman Vegvísir-mallissa on juuri tämä aihe itsenäisenä suojelusymbolina, jossa on kahdeksan riimua muistuttavaa sakaraa.
Täydelliset riimuaakkoset, kuten Riimuaakkoset-mallissa, toimivat historiallisena kirjoitusjärjestelmänä: niissä esitetään vanhemman futharkin merkkisarja, aivan kuten latinalaisia aakkosia pidetään kirjoitusjärjestelmänä eikä tietyn ryhmän symbolina. Juuri tämä tehtävä kirjoituksena tai koristeellisena kulttuuriaiheena erottaa aakkosiin kuuluvan riimun yksittäisestä merkistä, jota käytetään järjestön tunnuksena, kuten Othalan riimun SS-versiosta.
Valknut, kolmesta toisiinsa kietoutuneesta kolmiosta koostuva aihe, noudattaa samaa logiikkaa: se kuuluu Odinin ympärille rakentuvaan pohjoismaiseen mytologiaan, ja se yhdistetään elämään, kuolemaan ja kohtaloon, mutta tästä ei seuraa yhteyttä kiellettyyn järjestöön. Myös esimerkiksi Pohjolan lento -malli, jossa Vegvísir yhdistyy kotkan siipiin ja kahteen korppiin, on näin tulkittuna ongelmaton: sen yksittäiset osat tai niiden yhdistelmä eivät vastaa tunnettua järjestötunnusta.
Näin teet turvallisen päätöksen ilman, että saat tässä oikeudellista neuvontaa
Oikeudellisessa arvioinnissa ratkaisee lopulta muutakin kuin kuva-aiheen pelkkä ääriviiva. Sama muoto tulkitaan eri tavoin sen mukaan, esiintyykö se historiallisena kirjoitusmerkkinä, kunnan vaakunana vai henkilökohtaisena pohjoismaisen mytologian aiheena, vai jäljitteleekö se selvästi järjestön tunnusta tai onko siihen yhdistetty muuta äärioikeistolaista kuvastoa. Tässä artikkelissa kuvatut esimerkit – Vegvísir, Valknut ja koristeelliset riimuaakkoset – kuuluvat dokumentoidun historiansa perusteella selvästi ensimmäiseen ryhmään.
Milloin sinun todella kannattaa kysyä neuvoa asianajajalta
Jos luonnos jäljittelee selvästi tunnetun, kielletyn järjestön tiettyä tunnusta – esimerkiksi Othalan riimun SS-versiota, susikoukkua vastaavassa yhteydessä tai Mustaa aurinkoa – eikä vain ”riimua” yleisesti, kannattaa kääntyä asianajajan puoleen sen sijaan, että turvautuisi tämän kaltaiseen yleiskatsausartikkeliin. Myös tunnetun tunnuksen tyylitellyt tai muunnellut versiot voivat tapauskohtaisesti kuulua Saksan rikoslain 86 a §:n piiriin.
Tämän artikkelin yleisten pohjoismaisten aiheiden kohdalla sopiva ja hyvin käytännöllinen seuraava askel on kokeilla väliaikaista tai puolikestävää mallia ensin kotona ja tarkastella viivojen tarkkaa muotoa, kokoa ja sijoittelua omalla iholla ennen pysyvää päätöstä. Erillisessä oppaassa kerrotaan, miten valitset sopivan aiheen ja sijoittelun. Jos pohjoismaiset ja mytologiset aiheet kiinnostavat sinua yleisesti, fantasia- ja mytologiatatuointeja käsittelevästä yleiskatsauksesta löydät lisää taustatietoa. Jos taas olet kiinnostunut myös muiden tatuointiaiheiden oikeudellisesta puolesta, artikkelissa elintenluovutustatuoinneista ja siitä, mikä on oikeudellisesti olennaista käsitellään aiheeseen liittyvää teemaa. Valikoiman koko Viking-kokoelma kokoaa yhteen Vegvísir-, Valknut- ja riimumallit, joiden eri versioita voit vertailla suoraan.
