Amazigh-tatuoinnilla tarkoitetaan Marokon, Algerian, Tunisian ja Libyan amazigh-naisten, joita kutsutaan usein myös berberinaisiksi, perinteisiä kasvo- ja käsitatuointeja. Kyseessä on perinne, joka oli olemassa jo ennen islamin saapumista Pohjois-Afrikkaan ja siirtyi vuosisatojen ajan naisilta toisille sukupolvelta toiselle. Tunnetuin muoto on siyala: pystysuora viiva, joka kulkee alahuulesta leuan yli ja jota täydentävät usein pisteet, vinoneliöt, ristit tai palmunlehteä muistuttavat kuviot. Merkeillä suojauduttiin pahalta silmältä, niillä merkittiin elämänvaiheita, kuten avioitumisikää ja avioliittoa, ja ne ilmensivät heimoidentiteettiä ja kauneutta. Nykyään perinne on lähes kadonnut: se elää käytännössä enää noin ennen vuotta 1955 syntyneiden naisten kasvoilla, ja 2000-luvulta lähtien amazigh-ihmiset ovat itse vaalineet sen pientä uutta nousua.
- Amazigh-tatuoinnit ovat dokumentoitu pohjoisafrikkalaisten naisten esi-islamilainen perinne, eivät nykyaikainen keksintö.
- Symboleilla oli yleisesti tunnustettuja tehtäviä, kuten suojelu, elämänvaiheiden merkitseminen ja heimoidentiteetin ilmaiseminen, mutta tutkijat varoittavat, että kiinteä lista, jossa 'yksi merkki tarkoittaa yhtä asiaa', yksinkertaistaa todellisuutta.
- Perinteen lähes katoaminen johtuu useiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta, kuten kaupungistumisesta, koulutuksesta, politiikasta ja muuttuvista kauneusihanteista, ei yhdestä ainoasta syystä.
- Tifinagh-kirjoitus, arabialainen kalligrafia ja khamsa-käsi ovat kolme erillistä perinnettä, jotka niputetaan usein yhteen 'berberisymboleiksi'.
- Esteettisestä tyylistä kiinnostunut voi valita selvästi yleisluontoisen geometrisen kuvion sen sijaan, että kopioisi tiettyä kulttuurisesti latautunutta motiivia.
Mitä amazigh-tatuoinnit ovat?
'Amazigh' on kansanryhmän itsensä käyttämä nimitys; monikkomuoto 'Imazighen' tarkoittaa suunnilleen 'vapaita ihmisiä'. 'Berberi' säilyy tässä artikkelissa, koska ihmiset hakevat sillä tietoa Alankomaissa ja Belgiassa, mutta nykyisessä tieteellisessä kirjallisuudessa suositaan nimitystä 'amazigh'. Tatuointiperinnettä harjoittivat naiset Marokossa, Algeriassa, Tunisiassa ja Libyassa, jotka tunnetaan yhdessä Maghrebina. Perinne juontaa juurensa kauas ennen islamin saapumista alueelle (lähde: Amazigh (Berber) Tattooing: The Women's Facial and Hand Marks of the Maghreb – Tattoo History Atlas).
Merkit lisäsivät yleensä iäkkäämmät naispuoliset sukulaiset tai kiertävät tatuoijat, jotka painoivat naskalilla tai piikillä nokea ja kasvikumia ihoon. Näin syntyi siyala, tunnusomainen pystysuora leukaviiva, johon saatettiin lisätä pisteitä, vinoneliöitä, ristejä tai kalanruotoa ja palmunlehtiä muistuttavia kuvioita. Juuri tekniikan, kehon sijainnin ja toistuvan muotokielen yhdistelmä erottaa tämän perinteen muista saman alueen koristautumisen muodoista, kuten hennasta.
Mitä symbolit todella merkitsevät (ja mikä on (vielä) epävarmaa)
Tutkijat mainitsevat useita yleisesti tunnustettuja tarkoituksia: suojelu pahalta silmältä ja pahoilta hengiltä, murrosiän ja avioitumisiän merkitseminen, hedelmällisyys, parantaminen, heimo- tai alueidentiteetti sekä kauneus. Merkkien sijoittelulla oli oma logiikkansa: niitä ryhmiteltiin suun ympärille, kulmakarvojen väliin, ohimoille ja käsiin, joita pidettiin hengellisesti haavoittuvina kohtina (lähde: Tattoo History Atlas).
Usein mainittuja aiheita ovat aurinko, tyylitelty peltopyyn silmä ja ketjukuviot. Berberikulttuurissa peltopyy symboloi suloutta ja kauneutta, kun taas linnun silmä viittasi vaaran jatkuvaan läsnäoloon (lähde: Peltopyyn silmät ja tähdet: amazigh-, beduiini- ja kurdinaisten perinteiset tatuoinnit – Middle East Eye). Sijoittelu saattoi lisäksi antaa kuviolle oman viestinsä: leuassa oleva viiva saattoi kertoa kihlauksesta, kun taas nenänpäässä oleva merkki saattoi viitata avioliittoon tai lapsen menetykseen. Merkitykseen vaikutti siis paitsi kuvio itse myös sen sijainti kehossa.
Juuri tässä on syytä olla varovainen. Tutkijat, kuten Searight (1984) ja Becker (2006), huomauttavat, että verkossa olevat luettelot, joissa jokaiselle motiiville annetaan täsmälleen yksi pysyvä merkitys, esittävät todellisuuden liian järjestelmällisenä. Merkitykset vaihtelivat alueittain ja usein limittyivät: sama kuvio saattoi merkitä yhdelle perheelle eri asiaa kuin toiselle. Siksi tiukalle listalle tyyliin 'tämä symboli tarkoittaa tuota' ei ole perusteita vakiintuneena historiallisena tosiasiana, vaikka sellainen luettelo näyttäisikin houkuttelevalta.
Miksi perinne oli vähällä kadota?
Perinne säilyi yli tuhat vuotta islamilaisen hallinnon aikana, ennen kuin se alkoi vähentyä voimakkaasti 1900-luvulla. Selitys 'islam kielsi sen' ei siis riitä: todellinen taantuminen on paljon tuoreempaa ja moniulotteisempaa kuin tuo yksittäinen lause antaa ymmärtää.
Useat kehityskulut vaikuttivat samanaikaisesti. Kaupungistuminen ja tyttöjen koulutus muuttivat monien naisten arkea; vasta itsenäistyneiden valtioiden politiikka marginalisoi amazigh-identiteetin julkisia ilmentymiä; 1900-luvun uskonnolliset uudistussaarnaajat vastustivat perinnettä; hennasta tuli yleisesti hyväksytty väliaikainen vaihtoehto, joka ei herättänyt pysyviin kasvomerkkeihin liittyviä yhteiskunnallisia jännitteitä; ja muuttuvat kauneusihanteet saivat kasvotatuoinnit näyttämään yhä useammin maaseutumaisilta tai vanhanaikaisilta (lähde: Tattoo History Atlas). Mikään näistä tekijöistä ei yksin selitä perinteen taantumista, mutta yhdessä ne muodostavat johdonmukaisen kokonaiskuvan.
Nykyään perinne elää käytännössä enää noin ennen vuotta 1955 syntyneiden naisten kasvoilla. 2000-luvulta lähtien perinne on noussut hieman uudelleen erityisesti diasporassa ja kaupunkimaisessa Marokossa, ja tätä kehitystä ovat vieneet eteenpäin amazigh-ihmiset itse. Uusi nousu liittyy ennen kaikkea identiteettiin ja estetiikkaan, ei merkkien alkuperäisen suojelevan tai rituaalisen tehtävän palauttamiseen.
Amazigh-merkit, tifinagh ja khamsa: eri tarinoita
'Berberisymboleja' etsiessä vastaan tulee usein myös tifinagh-kirjoitus. Tifinagh on erillinen kirjoitusjärjestelmä, joka polveutuu muinaisesta libyalais-berberiläisestä aakkostosta ja jota käytetään berberikielten kirjoittamiseen. Maghrebin arabivalloituksen jälkeen arabialainen kirjoitus syrjäytti libyalais-berberiläisen ja latinalaisen kirjoituksen suuressa osassa Pohjois-Afrikkaa (lähde: Tifinagh – Wikipedia).
Nykyaikainen amazigh-identiteettiliike käyttää tifinagh-kirjaimia kyllä nykyisin perinnön symboleina esimerkiksi lipuissa, rakennusten julkisivuissa ja koruissa. Historiallista näyttöä siitä, että tifinagh-kirjaimia olisi itsessään käytetty tatuointikuvioina, on kuitenkin niukasti. Kyse on siis ennen kaikkea nykyajan valinnasta, ei dokumentoidusta vanhasta käytännöstä, ja nämä sekoitetaan usein toisiinsa.
Arabialainen kalligrafia on aivan eri asia: se on koristeellista kirjoitusta, jolla kirjoitetaan Koraania ja muita uskonnollisia tekstejä, ja se on kehittynyt islamilaisessa perinteessä ja liittyy läheisesti uskonnollisiin teksteihin. Tifinagh taas on kielellinen kirjoitusjärjestelmä, jolla ei ole uskonnollista merkitystä ja joka on alueella islamia vanhempi. Jos 'berberisymboleja' etsivä törmää arabialaiseen kalligrafiaan, kyseessä on siis aivan erillinen perinne, jota esiintyy sattumalta samalla alueella.
Kolmas merkki, joka niputetaan usein yhteen 'berberisymbolien' kanssa, on khamsa: kädenmuotoinen amuletti, jota kutsutaan myös khmisaksi ja berberiksi 'afus' (käsi). Maghrebin juutalaiset, muslimit ja kristityt yhteisöt käyttävät khamsaa, joka suojaa pahalta silmältä. Lempinimi 'Fatiman käsi' ei ole alkuperäinen arabialainen ilmaus, vaan Ranskan siirtomaa-ajalta peräisin oleva nimitys (lähde: Hamsa – Wikipedia). Khamsa kuuluu siis omaan erilliseen perinteeseensä, eikä se liity tässä artikkelissa käsiteltyihin kasvo- ja käsitatuointeihin.
Hae inspiraatiota kunnioittavasti jäljittelemättä perinnettä
Kun erityiset, dokumentoidut amazigh-motiivit irrotetaan kulttuurisesta ja hengellisestä asiayhteydestään, merkityksellisestä ja yhä elävästä historiasta tulee helposti pelkkä koristekuva. Amazigh-ihmiset itse ovat tämänhetkisen uuden nousun takana, ja se on kulttuurista omaksi ottamista. Juuri tämä omistajuus tekee uudesta noususta merkityksellisen.
Jos sinua kiehtovat ennen kaikkea visuaalinen tyyli, hienot viivat ja geometrinen sommittelu, eikä kyse ole tietystä pyhästä motiivista, voit valita selvästi yleisluontoisen geometrisen kuvion. Sellaista kuviota ei esitetä eikä myydä dokumentoidun amazigh-symbolin jäljennöksenä, vaan yksinkertaisesti omana esteettisenä valintana saman laajan geometrisen tyyliperheen sisällä.
Väliaikainen tatuointi on ennen kaikkea tapa kokeilla tällaisen geometrisen kuvion sijoittelua ja kokoa ennen pysyvän tatuoinnin harkitsemista; hienoviivaiset kuviot sopivat tähän erityisen hyvin. Tällainen kokeilu ei kuitenkaan kerro, miltä oikea, pysyvä samaa tyyliä edustava tatuointi näyttäisi tai tuntuisi, miten se paranisi tai haalistuisi; väliaikaisen ja pysyvän tatuoinnin ero koskee paljon muutakin kuin kestoa. Jos haluat kokeilla kuviota pidempään kuin muutaman päivän ennen päätöksen tekemistä, voit tutustua myös siihen, miten puolipysyvät tatuoinnit tarkalleen toimivat. Jos vielä mietit, mihin kohtaan kuvio kannattaa ottaa ja kuinka näkyvä sen tulisi olla, käytännön vinkkejä löydät artikkelista ensimmäiseen tatuointiin liittyvät pohdinnat.
Sama lähestymistapa – historian rehellinen selittäminen ennen estetiikan tarkastelua – sopii myös muiden kansallisten ja kulttuuristen symbolien käsittelyyn. Alankomaalaisilla symboleilla, kuten tulppaanilla ja Delftinsinisellä, on aivan erilainen historia, mutta kyse on samasta kysymyksestä: mitä kerrot kuvan alkuperästä ja mitä otat siitä koristeeksi.
Amazigh-tatuointi ei siis ole kiinteä luettelo symboleista ja valmiista merkityksistä, vaan jälki vuosisatoja vanhasta, lähes kadonneesta naisten perinteestä, jonka alkuperäiset yhteisöt nostavat nykyään uudelleen esiin. Tämän historian tunteminen on ensimmäinen askel. Valitsemalla oman, yleisluontoisen geometrisen kuvion tietyn motiivin kopioimisen sijaan voit ammentaa siitä inspiraatiota kunnioittavasti.
