Tatuointikuvissa näkyvä ”noitasolmu” on yleensä yhdestä jatkuvasta viivasta muodostuva punos, jossa ei näy alkua eikä loppua. Nimitys viittaa dokumentoituun solmumagian ja rituaaliköysien perinteeseen, ei yhteen ainoaan kuvalliseen symboliin, jolla olisi oma historiallinen taustansa kuten kelttiläisellä triquetralla tai pohjoismaisella valknutilla. Tähän malliin nykyään liitetyt tulkinnat suojelusta tai ikuisesta siteestä ovat saman laajemman ajatuksen moderneja laajennuksia. Sen muoto kannattaa erottaa selvästi triquetrasta (kolme toisiinsa kietoutunutta kaarta) ja valknutista (kolme toisiinsa kietoutunutta kolmiota), joilla on oma arkeologinen aineistonsa ja akateeminen keskustelunsa.
- Akateemisessa tutkimuksessa dokumentoitu termi on ”witches' knots”. Kansanperinteentutkija Cyrus L. Day tutki niitä vuonna 1967 osana laajaa rituaalimerkityksellisten solmujen perinnettä; tietosanakirjoissa ei ole omaa hakusanaa ”noitasolmulle” konkreettisena kuvallisena symbolina.
- Triquetra esiintyy dokumentoidusti kelttiläisessä saaristotaiteessa 600-luvulta alkaen, mutta George Petrie esitti tulkinnan siitä kristillisen kolminaisuuden symbolina vuonna 1845, ja asiantuntija J. Romilly Allen ilmaisi epäilyksensä siitä vuonna 1905.
- Valknut esiintyy viikinki- ja anglosaksiajan alkuperäisissä kohteissa, kuten Stora Hammars I -kivessä, Osebergin laivassa ja Nenejoen sormuksessa; itse nimi ”valknut” on moderni nimitys.
- Nämä kolme muotoa eroavat toisistaan: jatkuva silmukka (noitasolmu), kolme toisiinsa kietoutunutta kaarta (triquetra) ja kolme toisiinsa kietoutunutta kolmiota (valknut).
- Väliaikaisella tai puolipysyvällä tatuoinnilla voi kokeilla mallia, kokoa ja sijoittelua; sen avulla ei voi ennakoida pysyvän tatuoinnin aiheuttamaa kipua, paranemista eikä lopullista ulkonäköä.
Mikä ”noitasolmu” on ja mistä nimi todella tulee
Koruliikkeissä ja tatuointistudioissa ”noitasolmu” piirretään lähes aina suljetuksi silmukaksi, joka muodostuu yhdestä jatkuvasta viivasta ilman irrallisia päitä tai merkittyä alkukohtaa. Tämä visuaalinen jatkuvuus selittää osaltaan sen, miksi malli sopii niin hyvin pieneksi tatuoinniksi: viivalla ei ole ”ennen”- eikä ”jälkeen”-kohtaa, joten se näyttää samalta joka suunnasta.
Nimityksen taustalla ei ole ajoitettua arkeologista löytöä vaan kansanperinnetutkimusta solmuista ja köysistä, joita on käytetty maagisiin tai rituaalisiin tarkoituksiin eri kulttuureissa. Keskeisenä lähteenä pidetään kansanperinteentutkija Cyrus L. Dayn työtä. Hän julkaisi vuonna 1967 teoksen Quipus and Witches' Knots, jossa käsitellään sitä, miten eri perinteissä on solmittu köysiä sitomiseksi, suojelemiseksi tai kiroamiseksi (lähde: String figure, Wikipedia, jossa viitataan Dayn työhön). Teos käsittelee käytäntöä ja esineiden luokkaa, ei tiettyä piirrosta, jonka alkuperä voitaisiin ajoittaa. ”Noitasolmulle” ei ole omaa tietosanakirjahakua kuvallisena symbolina, jolla olisi oma muotonsa, toisin kuin triquetralle tai valknutille. Lähimpänä solmumagian alalla on ”witch's ladder” eli noidan tikapuut, jolla tarkoitetaan rituaalisin aikein solmittuja köysiä, ei yhtä tiettyä geometrista kuviota (lähde: Witch's knot -haku Wikipediassa). Tuotekortissa näkyvä nimi on siis yleinen nimitys punotulle solmumallille. Se pohjautuu todelliseen solmumagian perinteeseen, mutta ei mihinkään tiettyyn historialliseen esineeseen, jossa kyseinen kuvio olisi ollut alun perin.
Kelttiläinen kolminaisuussolmu (triquetra): mitä siitä tiedetään ja miksi se ei ole sama symboli
Triquetran historiaa voi seurata konkreettisten ajoitusten ja esineiden avulla. Se esiintyy näkyvästi kelttiläisessä saaristotaiteessa noin 600-luvulta alkaen sekä valaistuissa käsikirjoituksissa, kuten Kellsin kirjassa, että metalliesineissä. Sitä löytyy myös vuosien 710–760 anglosaksisista kolikoista ja kivikaiverruksista (lähde: Triquetra, Wikipedia).
Triquetraan yleisimmin liitetty tulkinta kristillisen kolminaisuuden esityksenä ei ole yhtä vanha kuin itse kuvio: antiikintutkija George Petrie esitti sen vuonna 1845, ja toinen asiantuntija, J. Romilly Allen, kyseenalaisti tulkinnan vuonna 1905. Tiedämme varmasti, millainen kuvio on ja millaisissa kohteissa se esiintyy; keskiaikaisten kuvion kaivertaneiden taiteilijoiden tarkkaa tarkoitusta ei tunneta. Samankaltaisia, kolmesta toisiinsa kietoutuneesta kaaresta muodostuvia kuvioita esiintyi jo noin 300-luvulla eaa. Anatolian ja Persian keramiikassa sekä Lyykian kolikoissa (lähde: Triquetra, Wikipedia). Tämä geometrinen muoto on siis vanha ja toistuu eri kulttuureissa: se ei syntynyt kelttien keskuudessa eikä kuulu yksinomaan heille.
Miten se eroaa ulkonäöltään noitasolmusta
Rakenteellinen ero on helppo nähdä: triquetra muodostuu kolmesta toisiinsa kietoutuvasta kaaresta, jotka muodostavat kolme symmetristä kärkeä, kun taas tavallinen noitasolmu on yksi jatkuva silmukka, jossa ei ole tällaista kolmen kärjen symmetriaa.
Viikinkisolmu (valknut): toisenlainen punos, jolla on oma lähdeaineistonsa
Valknut tuo mukaan kolmannen geometrisen kuvion, joka eroaa selvästi kahdesta muusta. Sitä on kaiverrettu tai kuvattu viikinki- ja anglosaksiajan alkuperäisissä kohteissa: Gotlannissa sijaitsevassa Stora Hammars I -kivessä, Norjan Osebergin laivahaudassa sekä anglosaksista alkuperää olevassa Nenejoen sormuksessa, joka ajoitetaan 700–800-luvuille (lähde: Valknut, Wikipedia).
Yksi seikka on hyvä pitää mielessä: itse nimi ”valknut” on moderni nimitys, emmekä tiedä varmasti, millä nimellä kuvion kaivertaneet ihmiset sitä kutsuivat. Nykyinen tulkinta perustuu asiayhteyteen, jossa kuvio esiintyy: Odiniin liitettyjen hahmojen ja hautajaistilanteiden yhteyteen. Tämä on saanut esimerkiksi asiantuntija Hilda Ellis Davidsonin yhdistämään sen kuolemaan ja Odinin voimaan sitoa ja vapauttaa soturien mielet. Kyseessä on löytöjen perusteella tehty perusteltu tulkinta, ei tarkkarajainen määritelmä, jonka aikakauden kirjallinen lähde vahvistaisi (lähde: Valknut, Wikipedia). Kun nämä kolme mallia asetetaan vierekkäin, niitä ei sekoita toisiinsa, kun tuntee niiden rakenteen: valknutissa toisiinsa kietoutuu kolme kolmiota, triquetrassa kolme kaarta ja noitasolmu on yleensä yksi suljettu silmukka. Jos etsit vegvisiriä, toista pohjoismaista symbolia, joka sekoitetaan hakutuloksissa joskus virheellisesti valknutiin, löydät yleiskatsauksen myyttisiin symboleihin fantasia- ja mytologiatatuointeja käsittelevästä artikkelistamme ja kyseisen kuvion koko historian vegvisirille omistetusta artikkelista.
Mitä nykyään liitettyjen suoja- ja ikuisen siteen tulkintojen taustalla on
Ajatus siitä, että solmu edustaa kestävää sidettä, ei ole lähtöisin ”noitasolmusta”: termi ”true lover's knot” on dokumentoitu 1300-luvun lopulta lähtien, eikä se tarkoita yhtä tiettyä mallia vaan useita solmuryhmiä, joita on käytetty vuosisatojen ajan omistautumisen ja ajassa kestävän liiton kuvaamiseen (lähde: True lover's knot, Wikipedia). Tämä osoittaa, että ”solmu merkitsee kestävää rakkautta” on paljon laajempi kulttuurinen ajatus kuin mikään yksittäinen symboli.
Suojaamiseen liittyy samankaltainen ajatus. Salomonin solmu, toinen todellinen punos, joka muodostuu kahdesta suljetusta silmukasta, jotka risteävät kahdesti, esiintyy roomalaisissa mosaiikeissa, jorubojen helmikoristeissa ja tekstiileissä sekä islamilaisessa arkkitehtuurissa, muun muassa Kairon moskeijoissa ja Jordanian Yattirin mosaiikissa. Sen nimi yhdistetään kuningas Salomonin viisauden maineeseen ja joidenkin legendojen mukaan hänen valtaansa: tämä on esimerkki siitä, miten merkityksellinen nimi liitetään jo olemassa olleeseen geometriseen kuvioon eri kulttuureissa (lähde: Solomon's knot, Wikipedia). Noitasolmun tulkitseminen suojelun tai ikuisen siteen symboliksi sopii samaan tapaan antaa punotuille solmuille merkityksiä. Kyse ei niinkään ole todennetusta historiallisesta jatkumosta tietystä kulttuurista nykyään ostettavaan malliin. Tämä ei vähennä merkityksen arvoa sille, joka valitsee kuvion, vaan asettaa sen nykyaikaiseksi ja yhteiseksi symboliseksi tulkinnaksi, ei historiallisesti varmennetuksi tiedoksi muinaisesta kuvasymbolista.
Miltä punottu solmu näyttää pienellä alueella: sormessa tai ranteessa
Valitsemastasi tulkinnasta riippumatta ennen lopullisen koon päättämistä kannattaa ratkaista yksi suunnitteluun liittyvä asia. Ohut, jatkuva viiva, jossa ei ole musteen levitessä umpeutuvia aukkoja, pysyy pienellä alueella selkeämpänä kuin malli, jossa on paljon ohuita risteyksiä ja teräviä kärkiä. Liian pieneksi kutistuessaan jälkimmäinen menettää tarkkuutensa. Sormeen tai ranteeseen kannattaa valita malli, jonka viiva erottuu kokonaisuudessaan ja jonka risteykset eivät kasaudu yhteen. Ääretön-malli, jossa on ohut punottu silmukka, havainnollistaa tätä hyvin: yksi jatkuva viiva säilyttää tunnistettavan muotonsa myös pienenä.
Jos sinua kiinnostaa itse geometrista muotoa enemmän kestävän siteen ajatus, Ikuisuus 2 käsittelee samaa pysyvyyden ajatusta erilaisella ohutviivaisella sommittelulla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi historiallisesti todennettu ”noitasolmu”.
Ennen lopullisen koon päättämistä kannattaa kokeilla tarkkaa mittasuhdetta oikeassa kohdassa, olipa kyseessä nimetön sormi tai ranne. Oppaissamme, jotka käsittelevät sormitatuointeja ja rannetatuointeja, kerrotaan tarkemmin, miten pienet mallit toimivat kummassakin kohdassa. Väliaikainen tai puolipysyvä tatuointi sopii juuri tähän: voit kokeilla mallia, kokoa ja sijoittelua aidon viivan avulla omalla ihollasi. Sen avulla ei voi ennakoida kipua tai paranemista eikä myöskään sitä, miltä pysyvä versio lopulta näyttää. Näitä asioita käsitellään tarkemmin ensimmäistä tatuointia käsittelevässä oppaassamme.
Yhteenveto
Tatuointikatalogin ”noitasolmu” on malli, jonka nimi pohjautuu todelliseen solmumagian perinteeseen, ei muinainen kuvasymboli, jolla olisi oma historiansa. Triquetra ja valknut puolestaan ovat dokumentoidusti historiallisia, mutta ne ovat muodoltaan ja tarinoiltaan erilaisia, eikä niitä kannata sekoittaa toisiinsa. Jos punottu geometria kiinnostaa sinua tämän mallin lisäksi, voit tutustua geometrisia tatuointeja käsittelevään artikkeliimme tai selata geometristen mallien kokoelmaa ja vertailla ohutviivaisia punoksia ennen kuin kokeilet sellaista oikeassa koossa.
