Keijutatuointi ei symboloi vain yhtä asiaa, sillä sana ”keiju” kattaa nykyään kolme erilaista perinnettä: pienen, siivekkään satukeijun, johon liittyvät keveys ja mielikuvitus; kreikkalaisen kansanperinteen keijun, joka asuu lähteillä ja vuorilla ja jonka tarinat ovat vakavampia ja ”terävämpiä”; sekä antiikin mytologian nymfin, jonka nimestä itse kreikan sana on peräisin. Ennen kuin valitset mallin, kannattaa tietää, minkä näistä kolmesta haluat todella ikuistaa ihoosi, sillä valinta muuttaa tatuoinnin tyyliä, sommittelua ja sanomaa yhtä paljon.
- Useimmissa nykyisissä malleissa näkyvä siivekäs keiju on verrattain tuore hahmo, ei kansanperinteen alkuperäinen muoto.
- Kreikkalaisen kansanperinteen keijulla on oma, vakavampi kansanperinteensä ja tarinoita, jotka eivät sovi yhteen satukirjojen suloisen mielikuvan kanssa.
- Sana ”keiju” juontuu antiikin mytologian nereideistä, ja nykyään sitä käytetään yleisemmin nymfeistä, keijuista ja merenneidoista.
- Piirrostyyli – ohut viiva, koristeellinen tai synkkä kuvitustyyli – kertoo katsojalle, mitä näistä kolmesta hahmosta tarkoitat.
Satukeiju: mitä sillä yleensä tarkoitetaan
Kun joku sanoo vain ”keiju” tarkentamatta, useimmille tulee lähes aina mieleen sama kuva: pienikokoinen olento, jolla on hennot, läpikuultavat siivet ja joka lentää kukkien keskellä taikasauva kädessään. Tällä mielikuvalla ei ole yhtä ainoaa juurta, vaan siinä yhdistyvät kelttiläisen, slaavilaisen, germaanisen ja ranskalaisen kansanperinteen piirteet. Ne sekoittuivat ajan myötä yhteiseksi, kansainväliseksi käsitykseksi siitä, millainen keiju on (lähde: Keiju – Wikipedia).
Vanhemmalla kansanperinteen keijulla ei yleensä ollut siipiä ennen kuin siitä tuli nykyisin tuntemamme suloinen hahmo. Sen lentokyky selitettiin taikuudella eikä millään fyysisellä ominaisuudella, ja siihen liittyvät tarinat olivat usein synkempiä: niissä esiintyi arvaamattomia ja toisinaan vaarallisia olentoja, kuten vaihdokkaista kertovissa tarinoissa (lähde: Keiju – Wikipedia). Nykyisiä malleja hallitseva pieni, siivekäs ja huomaamattoman kaunis keiju sai nykyisen muotonsa viktoriaanisella aikakaudella. Tuolloin suosittiin pienikokoisempaa ja hienostuneempaa estetiikkaa kuin vanhemmassa, levottomammassa kansanperinteen kuvastossa (lähde: Keiju – Wikipedia).
Tatuointina tämä hahmo viestii yleensä keveydestä, mielikuvituksesta sekä leikkisästä, ei-raskaasta naisellisuudesta. Se on luonteva valinta, kun haluat kertoa jostakin henkilökohtaisesta ja kevyestä, viitata omaan mielikuvitukseesi etkä välttämättä halua kytkeä tatuointia tiettyyn perinteeseen tai mytologiaan. Jos sinua kuitenkin vetää puoleensa jokin paikallisempi tai merkitykseltään painavampi, kannattaa tutustua myös kahteen muuhun hahmoon ennen päätöstä.
Kreikkalaisen perinteen keiju: kauneutta ja terävyyttä
Kreikkalaisen kansanperinteen keiju ei ole vain edellä kuvatun hahmon käännös, vaan itsenäinen olento, jolla on omat tarinansa. Kreikkalaisessa nykykansanperinteessä se liitetään usein vesiin, kuten jokiin ja kaivoihin, mutta sama nimitys kattaa myös vuorilla ja metsissä kummittelevia hahmoja. Keijua kuvaillaan kultahiuksiseksi, valkoiseen tai vaaleanpunaiseen pukeutuneeksi hahmoksi, jolla on huntu tai huivi, ja sen kerrotaan tanssivan keskipäivällä tai keskiyöllä (lähde: Nereidi – Wikipedia). Hahmossa yhdistyvät kauneus ja jokin villimpi ja arvaamattomampi, mikä erottaa sen selvästi satukeijun koristeellisesta viehkeydestä.
Miksi se ei ole vain kreikankielinen sana ”satukeijulle”
Yksi tunnetuimmista kansanperinteen keijuihin liittyvistä tarinoista noudattaa monissa kansoissa tunnettua kaavaa: mies varastaa keijun hunnun tai huivin pakottaakseen tämän jäämään luokseen ja mennäkseen tämän kanssa naimisiin. Keiju elää ihmisten maailmassa, kunnes löytää esineen uudelleen, ja lähtee sitten lopullisesti epäröimättä (lähde: Nereidi – Wikipedia). Tarina kertoo kauneudesta, joka ei koskaan todella kuulu kenellekään, ei lempeästä satuhahmosta. Tämä erottaa kansanperinteen keijun täysin edellisen osion siivekkäästä hahmosta. Nämä kertomukset kuuluvat kansanperinteeseen ja niitä välitetään tarinoina, ei todellisten tapahtumien kuvauksina. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos harkitset tatuoinnin perustamista tiettyyn kertomukseen.
Mytologian nymfi: kolmas ja vanhin juuri
Sana ”keiju” juontuu sanasta ”nereidi”. Antiikin mytologiassa nereidit olivat meren nymfejä, merijumala Nereuksen ja okeanidi Doriksen tyttäriä, ja heidät kuvattiin tavallisesti kauniina naisina Poseidonin saattueessa (lähde: Nereidi – Wikipedia). Nymfit eivät kuitenkaan muodostaneet vain yhtä ryhmää, vaan ne luokiteltiin niiden luonnonelementtien mukaan, joihin ne kuuluivat: naiadit liitettiin makeaan veteen, dryadit ja hamadryadit puihin, oreadit vuoriin ja okeanidit valtamereen (lähde: Nymfi – Wikipedia).
Ajan myötä nykykreikassa sanan ”keiju” käyttö laajeni pelkistä nereideistä yleisnimitykseksi nymfeille, keijuille ja merenneidoille (lähde: Nereidi – Wikipedia). Tämä selittää, miksi nämä kolme hahmoa sekoittuvat niin helposti arkikielessä. Kyse ei ole nykyisen puhujan sekaannuksesta, vaan vuosisatoja kestäneestä kielellisestä kehityksestä. Ilmiö ei rajoitu kreikkaan: keskiajalta lähtien nymfit on kansanperinteessä sekoitettu keijuihin myös muissa eurooppalaisissa perinteissä (lähde: Nymfi – Wikipedia).
Mikä näistä kolmesta sopii omaan tatuointiisi
Valinta näiden kolmen hahmon välillä riippuu ennen kaikkea siitä, mitä haluat tatuoinnin kertovan, ei siitä, mikä kuva näyttää sinusta kauneimmalta. Jos sinua vetää puoleensa keveyden, mielikuvituksen tai henkilökohtaisen vapauden tunne, satukeijun siivekäs hahmo on rehellinen valinta ja ilmaisee asian selvästi ilman lisäselityksiä. Jos yhteytesi liittyy kreikkalaiseen perinteeseen, perheeltäsi kuulemaasi tarinaan tai kansanperinteeseen yleisemmin, perinteen keiju on rehellisin valinta. Se näyttäytyy vakavampana ja vähemmän koristeellisena kuin siivekäs hahmo. Jos haluat kunnioittaa klassista mytologiaa, tiettyä nymfiä tai veteen liittyvää aihetta, nymfi tai nereidi sopii paremmin. Voit käyttää täsmällisemmän viittauksen luomiseen esimerkiksi nimityksiä naiad, oreadi tai nereidi.
Mallissa voi tietenkin yhdistää piirteitä kaikista kolmesta hahmosta, mutta siinä on järkeä vain, jos yhdistelmä on tietoinen. Ilman tätä tietoa lopputulos vaikuttaa yleensä yleisluontoiselta eikä merkitykselliseltä. Jos sinua kiinnostaa fantasia ja mytologia laajemmin – lohikäärmeet, feenikslinnut, Hydra ja muut taruolennot – fantasia- ja mytologiatatuointeja käsittelevässä artikkelissa aihetta tarkastellaan laajemmin. Jos taas sinua kiinnostavat muut symbolit, joihin liittyy useita tulkintatasoja, saman sarjan kahdessa muussa artikkelissa käsitellään kallotatuoinnin merkitystä ja ympyrätatuoinnin merkitystä.
Piirrostyylit ohuista viivoista synkkään fantasiaan
Piirrostyyli kertoo katsojalle, mitä näistä kolmesta hahmosta tarkoitat, jo ennen kuin hän lukee mitään selitystä. Ohutviivainen (fine line) tai minimalistinen malli sopii kevyempään, satumaiseen hahmoon ja toimii hyvin pienissä, huomaamattomissa sijoituksissa, joissa yksinkertainen ääriviiva riittää luomaan keveyden tunnun. Koristeellisempi malli, jossa hiuksissa, vaatteessa tai veden ja siipien yksityiskohdissa on virtaavia viivoja, sopii paremmin perinteen keijun ”kaunis mutta terävä” -luonteeseen, sillä kankaan ja veden yksityiskohdat välittävät tarinan tunnelman. Synkempi, kuvituksellinen tai varjostettu tyyli sopii paremmin mytologiseen viittaukseen, jossa halutaan tuoda esiin draamaa tai mystisyyttä pelkän viehätysvoiman sijaan.
Sommittelu on yhtä tärkeä kuin viivan tyyli: yksittäinen hahmo korostaa itse hahmoa, kun taas veden, puiden tai siipien kanssa kuvattu hahmo kertoo selvästi, mihin kolmesta perinteestä viittaat. Ennen kuin keskustelet tatuoijan kanssa, kannattaa päättää, kumpaa näistä kahdesta – viivan tyyliä vai sommittelua – pidät oman mallisi kannalta tärkeämpänä, sillä se ohjaa kaikkia muita valintoja.
Koon ja sijoittelun kokeileminen ennen pysyvää päätöstä
Naisellinen, virtaava mytologinen hahmo muuttuu paljon sen mukaan, mihin kohtaan kehoa sen sijoitat ja minkä kokoiseksi teet sen. Kyljessä se liikkuu kehon mukana eri tavalla kuin kyynärvarressa tai olkapäässä, ja tämän hahmottaa paljon helpommin suoraan iholla kuin näytöllä olevasta mallikuvasta. Väliaikaisen tai puolipysyvän mallin avulla voit nähdä sommittelun ja mittakaavan omassa kehossasi ennen minkään pysyvän päätöksen tekemistä. Se ei ennusta, miten pysyvä tatuointi paranee, miten se haalistuu ajan myötä tai miltä se lopulta näyttää; se näyttää vain mallin oikeassa koossa ja oikeassa kohdassa.
Fantasia ja mytologia -kokoelmassa on jo kaksi mallia, jotka tarjoavat rehellisimmän vertailukohdan naiselliselle, veden elementtejä sisältävälle mytologiselle hahmolle ilman, että niitä esitetään kirjaimellisina keijukuvauksina. Molemmissa on merenneitoja, ei keijuja, mutta niissä on sama sommittelun logiikka – virtaava hahmo, liikkeessä olevat hiukset ja vaatteet sekä yhteys veteen – jota voisi käyttää myös perinteen keijusta tai nymfistä inspiroituvassa mallissa.
Jos haluat ensin tutustua kaikkiin vaihtoehtoihin ennen kuin valitset siivekkään keijun, perinteen keijun tai nymfin, yleinen opas tatuoinneista ennen pysyvää päätöstä kertoo, mitä kannattaa tietää ennen pysyvän tatuoinnin ottamista. Opas ensimmäiseen tatuointiisi puolestaan käsittelee yksityiskohtaisesti mallin ja sijoituspaikan valintaa. Joka tapauksessa turvallisin etenemisjärjestys on päättää ensin, minkä näistä kolmesta tarinasta haluat kertoa, valita sitten sitä tukeva tyyli ja lopuksi kokeilla lopputulosta omassa kehossasi ennen sitoutumista mihinkään pysyvään.
